Muutakin kuin äiti

Ensi kuussa tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun jäin ensimmäisen kerran äitiyslomalle. 

Siitä asti olen kotona ollutkin, äitiyslomia vain on ollut kaksi muutakin 

ja välissä tietenkin hoitovapaita myös.

Melkein viiden vuoden ajan olen aika lailla katkeamatta joko imettänyt tai ollut raskaana.

Olen ollut äiti enkä juuri muuta.

Se on riittänyt.

Loppuvuodesta, kolmannen hoitovapaan alkaessa, työnsin mietintämyssyn puoliväkisin päähäni.

Mitähän sitä haluaisi isona tehdä? Miksi haluaisi ryhtyä?

Korkeakoulututkintokin on, mutta jotenkaan sen mukaiset työt eivät ole tuntuneet mielekkäiltä, kun samaa työtä riittää kotonakin aamusta iltaan.

Vuorotyö taas olisi vaihtoehto vain siinä tapauksessa, että lapset saisi siten hoidettua kotona.

Onnekseni pääsin alkuvuodesta kevyesti alkuun, työelämän syrjään kiinni.

Pääsen pois kotoa, aikuisten ihmisten seuraan, muutamana iltana viikossa ja joskus viikonloppuisin.

Silti saan hoitaa lapset kotona.

On tuntunut hyvältä olla muutakin kuin äiti.

Sitäkin paremmalta olla pitkästä aikaa jostain innostunut, osata jotain.

Kotonakin on jaksanut paljon paremmin ja ensimmäistä kertaa ymmärrän senkin, mistä muut töihin palanneet äidit puhuvat: Minäkin haluan jo töihin lomailemaan.

Tässä olenkin kypsytellyt ajatusta kokopäiväisesti työnteosta.

Talous sen kyllä jo tarvitsisi, mutta itse en ole ollut valmis.
Tämä sivutoiminen yrittäjyyteni on hyvää ensiapua, muttei sekään ratkaise kaikkia pulmia, ainakaan tällaisenaan.
Kuitenkin juuri tätä tekisin kaikista nyt mieluiten, ihan päätoimisestikin.

En vielä tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, mutta onhan se kiva huomata, että enää kokopäiväinen töihinpaluu ja lasten hoitoon laittaminen ei aiheuta paniikkikohtausta.
Yritän olla murehtimatta liikoja ja antaa elämän kantaa.
Asioilla on tapana järjestyä, opetti äitinikin.