Nostaa kytkintä ja karata.
Jättää kaiken jonkun muun vastuulle.
Kun käyn vessassakin seuranani kolme kilpaa huutavaa, kiljuvaa ja kyselevää.
Kun ainakin sadannen kerran muistutan, ettei ketään saa lyödä eikä kenenkään kädestä ottaa.
Kun taas siivoan yhden keittiön lattialle pudonneen maitolasin aiheuttamat sotkut.
Kun taas kuuntelen tunnin huutokonsertin ja taistelen tuoreinta tutitonta uneen.
Kun teen sen saman illallakin.
Ja vielä töissäkin.
Joskus aina välillä ja silloin tällöin iskee päälle sekä ajatus, etten vaan jaksa.
Ehkä onkin joku muu vaihtoehto?
Ja juuri silloin neljävuotias kertoo, että naapurin poika sanoi inhoavansa sitä, kun hän laulaa.
Se sama poika, joka viimeksi haukkui tyttösen synttärilahjanuken tyhmäksi eikä ottanut häntä leikkiin mukaan.
Raskasta ja niin uuvuttavaa lohduttaa niin pienen ihmisentaimen kolottavaa sydäntä.
Aina en voi sitä olla tekemässä, mutta nyt voin.
Ehkä jaksamalla itse nyt autan tyttöäni jaksamaan myöhemmin elämässä, kun en enää voi olla itse ottamassa kiinni.
Päätän jaksaa.
On pakko jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos jokaisesta kommentista <3