10.1.2013

Erätauko

Olen aina ollut kotihiiri.
Rakastanut aikaa kotona, tutuilla kulmilla, rakkaiden ihmisten lähellä.
Olen koko elämäni ajan asunut 20km säteellä syntymäkaupungistani, vaikka olen asunut yhteensä kuudessa eri kodissa.

Kun isoveljeni muutti ulkomaille, en ymmärtänyt sitä laisinkaan.
Miksi joku haluaisi varta vasten kauemmas rakkaistaan?
Kun miehen työn puolesta saimme mahdollisuuden muuttaa Kiinaan, en edes harkinnut asiaa.
Leikittelin kyllä ajatuksella, mutta tiesin, etten ikinä tosissani harkitsisi.
Haluan pitää läheiseni niin lähellä, että voin halutessani poiketa kylään kahville, jos ikävä iskee.
Ajatus lasteni tuntemasta ikävästä ja tukiverkoston etäännyttämisestäkin pelottaa.

Niin ne ajatukset kuitenkin voivat muuttua.
Nyt poden äkillistä halua lähteä.
Tahtoisin johonkin sopivan kauas.
Pois täältä.
Pois tämän loputtoman draaman ja asioiden vatvomisen keskeltä.

On väsyttävää olla aina olemassa toisia varten.
Vaikka päättäisin antaa olla, en osaa auttaa muita niin, ettei se samalla söisi minua.
Haluaisin olla Sveitsi, mutta tunnun päätyvän vain ääripäästä toiseen.
On kohtuutonta, että muiden auttaminen ja kuuntelevana korvana toimiminen syö voimiani jaksaa omien lasteni kanssa.

Ärsyttää, etten pidä draamasta ja kuitenkin ajaudun sen keskelle, kun en osaa valita kultaista keskitietä.
En jaksaisi enää selvitellä ja miettiä, mitä minun kuuluisi tehdä.
Haluaisin puhaltaa pelin poikki.
Karata erätauolle ja olla vaan.
Omia lapsiani varten, itseäni varten, miestäni varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos jokaisesta kommentista <3