En ole syntynyt kultalusikka suussa.
Elämä ei aina ole ollut minulle hyvä.
Ja sitten kuitenkin, olen saanut elää keskellä onnenkantamoisia.
Saanut mitä parhaimman, kilteimmän, luotettavimman miehen.
Saanut kolme ihanaa, tervettä, suloista lasta.
Joskus pienten murheideni, elämän ravistelun keskellä mietin, koska tämän onnen pitää loppua.
Koska se joku, joka tämän onnen on minulle suonut, huomaa, että olisikin jo aika ravistella minua kovemmin?
Siihen asti kiitän näistä päivistä, jotka olen saanut.
Muistutan itseäni, että se lapsen kaatama maitolasi ei oikeasti haittaa mitään.
Taas kerran pyrin elämään "nyt", en "sitten kun".
Suukotan, kerron rakastavani ja kiitän uudelleen.
Jatkan siipeilyäni ja rukoilen, ettei kukaan huomaa, etten ehkä olisikaan ansainnut tätä kaikkea onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos jokaisesta kommentista <3