Väittäisin, että ventovieraskin näkisi päällepäin, miten mieheni kavahtaa, kun samassa lauseessa puhutaan hormonaalisesta ehkäisystä ja hänen ihastuttavasta vaimostaan.
Mies tietää, muistaa ja tuntee sen luissaan, millainen hormonihirviö olin silloin joskus.
Siksi meillä on ihan sanallinen sopimus, ettei minuun enää mitään ylimääräisiä hormoneja ängetä, jos ei ole ihan pakko.
Mutta voihan huokausten huokaus.
Ihan jo luulin, että 4,5 vuoden raskaus- ja imetysmaratonin hormoniheittelyt olisivat olleet tarpeeksi, vaan ei. Pitäähän sitä laittaa nuo kolme lasta ja mies-raukka koville vielä kropan palautumisestakin. Voin nimittäin kertoa, että viime kuukausina nähtyjen raivojen, itkujen, huutojen, porujen, karjumisten ja parkujen määrästä päätellen ei jää naapureillekaan epäselväksi, koska tämän talon rouvalla on rättiviikot alkamassa. Sen suorastaan haistaa!
Ja lopun aikaa sitten pyytelen anteeksi ja itken, kun mä oikeesti rakastan ja olen kiitollinen ja arvostan.
Puuh.
Tiedättekö, naisena oleminen on välillä aika kovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos jokaisesta kommentista <3